Tuusulan lukion blogi

3. maaliskuuta 2025 15.55

Väärää lukiovalintaa ei voi tehdä

On taas yhteishaun aika ja nykyisten ysiluokkalaisten pitäisi osata tehdä fiksuja valintoja. Ensimmäinen on tietysti valinta lukion ja ammatillisen koulutuksen välillä. Niille, joille on selvää, että on hakemassa lukioon, on silti edelleen pohdittavaa. Valintaan voi vaikuttaa esimerkiksi koulumatka, kaverit, kurssitarjonta, keskiarvorajat, opettajat, harrastukset, koulurakennus, vanhemmat ja moni muu seikka. Onneksi väärää lukiovalintaa ei...

Lue lisää

TUNNISTEET: Opiskelu

20. marraskuuta 2024 13.35

CERN-opintomatka 5.11.-10.11.2024

Näytä kuva

Kahdeksan fysiikan opiskelijaa Kellokoskelta, Hyrylästä ja Jokelasta ilmoittautui mukaan opintomatkalle Sveitsiin keväällä 2024. Lähdimme kuusipäiväiselle seikkailulle tiistaina 5.11. yhdessä Keravan ja Vihdin lukioiden kanssa. Kohteenamme oli vuonna 1954 perustettu CERNin hiukkasfysiikan tutkimuslaitos noin kahdeksan kilometrin päässä Geneven keskustasta. CERN tunnetaan ennen kaikkea ällistyttävästä 27-kilometrisestä LHC-kiihdyttimestä, mutta...

Lue lisää


12. tammikuuta 2024 13.55

Näkymätön ADHD

Mitä sinulle tulee mieleen lyhenteestä ADHD? Häiriköinti, levottomuus ja huono koulumenestys? Erityisesti nuorten naisten tarkkaavaisuus painotteinen ADHD jää usein huomaamatta, koska oireita ei osata tunnistaa. Oireet ilmenevät eri tavalla tarkkaavaisuus painotteisessa ADHD:ssa. Pään sisällä on kaaos ja monta televisiota yhtä aikaa päällä. Ajatuksia tulee ja menee, mutta niistä ei saa kiinni. Monet, joilla on ADHD,ovat oppineet peittämään “...

Lue lisää

TUNNISTEET: Opiskelu