Tuusulan lukion blogi

Jokelan kevään 2026 ylioppilaan puhe

Rakkaat abit ja  arvon juhlavieraat 

 

Ystävällisyys on ilmaista: “Ei maksa mitään yhdelle kynttilälle auttaa toista kynttilää syttymään.”

Moni teistä tietää, että mä oon melkonen moottoriturpa. Ja useat ovat odottaneet innolla jo kolmesta viiteentoista vuotta, milloin se Sarapik vihdoin laittaa sen leipäläpensä umpeen, mutta ei huolta, siihen on vielä pieni hetki. Malttakaa odottaa, sillä tämä voi olla viimeinen kerta, kun Sarapik-nimellä varustettu saa avata suunsa mikrofoniin tässä rakennuksessa.

Muistoja on kertynyt kyllä muutama. Kuten eräs opettajistamme sanoi: “Te ootte kyllä mestareita muistinne nollaamisessa.” On ollut juhlintaa, lauseita kuten “Hei heitäks viime kemian tunnin muistiinpanot?”, sohvalla löhöilyä, muutama tehtäväpaketti, kourallinen “sairaspoissaoloja”, muutaman kokeen ohessa ja 1 tai 2 spessueventtiä, jotta opiskelijat voidaan aivopestä työskentelemään yhdessä luokkana. Siinä… jos nyt keveästi tiivistäisin, millainen on lukio 2020-luvulla.

Vitsit sikseen (virnuilua). Lukion aikana itse olen oppinut oppituntien lisäksi paljon itsestäni, kanssaopiskelijoista, opettajista, uskokaa tai älkää nöyryydestä, reiluudesta sekä siitä, mikä on optimaalinen aika tulla myöhässä ilman, että saisi siitä merkintää Wilmaan. Vastaus on naamakerroin (nepotismi).

Olen kuullut useaan otteeseen haikailuja meidän abien suuntaan, miten tässä talossa edes selvitään, kun ollaan poissa. Me abit olimme aktiivisimmin syömässä, meidän letkeät jutut viihdyttivät aina kaikkia opettajiamme. Me abit annoimme kaikille hieman toistuvuutta ja rauhaa arkeen kysellessämme lainalatureita koneisiimme, joihin ei ole mitään latureita ikinä ole ollut olemassakaan. Ja vaikka opettajia ahdisti meidän puolesta aina, niin me olemme selvinneet kaikesta ihmeellisen rauhallisella asenteella sanoen: “Juuuh.”, “Se on työn alla.”, “Jaska hoitaa.” tai “Kysytkö Virralta mieluummin?” Kuka enää tietää missä mennään, kun ollaan poissa?

“V***u me lähetään”, meidän abien kesken ikoniseksi lauseeksi päässyt, mutta hieman voi kammottaa ajatella sitä tässä vaiheessa. Pitääkö tässä oikeasti lähteä jo ja tietää tulevasta? Nääh. Ikävä lähinnä tässä tulee tuttuja kasvoja, joista on muodostunut iso osa arkea, mutta ainakin minua lohduttaa se, että puolet Jokelan ylioppilaista aina palaa takaisin samalle koululle tuntiavustamaan tuonne junnuliigan puolelle. Eli siellä sitten tavataan kesän jälkeen taas.

Opiskeluideni aikana olen oppinut myös tarkkaan, mikä on kenenkin työ (joten tutustutankin teidät muutamaan opettajaan kertoen, mitä he tekevät työkseen). 

• Aloitetaan sillä, että kaikkien opojen työ tiivistyy lauseeseen “Get out of my building”. Ja katsokaa, hän on onnistunut ainakin tämän sakin suhteen. (osoita abeja).
• Ussan ope fistbumppailee nuoria ja sparraa erinäisten tekoälyohjelmien kanssa.
• Liikan opettajat luukuttaa Maradona kesä 86 -biisiä, jotta opitaan tanssimaan.
• Ma-Fy-ope väittää heittävänsä koreja.
• Ja filosofian ope kasaa kahvikupeista linnakkeita itsensä ja opiskelijoiden väliin. Sitten hän saa sinut miettimään elämän päätöksiäsi kysymällä: “Mutta onko nämä ‘kupit’ vain metafyysinen illuusio?”

Emmä nyt oikeen muita työtehtäviä osaa heille nimetäkään.

Mä ja tuttavani olemme myös keränneet inspiroivia ja syvästi koskettavia lauseita oikeastaan kenen tahansa suusta, ja pakkohan minun on päästä ilmaisemaan muutama jättäen kontekstin sivuun:

• ‘’Pitää keksiä keino eliminoida toinen.’’- matikan ope
• “Huonoinkin pioneeri raivaa ainakin yhden miinan.”-opiskelija 1
• “There’s some ropes where you can hang.”- opiskelija 2
• “Pitäähän tämä vitsiksi heittää vielä viime metreille.”- opiskelija 3
• “Mun koira söi mun vaimon… harjan.”- bilsan ope
• “Kivi”- kuka tahansa

Kyllä… Herkistyn aina hieman, kun kuulen osan näistä.

Jokaisessa ylioppilas puheessa tulee olla se sama historian luento, niinpä lisään sen pakotetun omaisesti - ollakseen tismalleen samanlainen puhe kuin joka ikinen puhe, jonka kukaan on koskaan kuullut. (Pahoittelut lievästä puhetyylin muutoksesta, pitää kuulostaa luonnollisemmalta juhlapuheelta): 

“Me olemme kokeneneet uskomattoman matkan yhdessä. Aluks jännitti, ku oltiin niin pieniä uudessa maailmassa jne. Meillä oli mitä ikimuistoisimpia kokemuksia yhdessä tiiminä.

Meillä oli todella päheet wanhat, joita mä en ainakaan tuu ikinä unohtaa. Tai kuten kakkoset sanoisivat: meillä oli wanhat.

Ja meillä oli upeet penkkarit. Tai kuten edelliset abit kuvailisivat: penkkarit.”

Mutta tuo nyt on minusta vain naurettavaa kilpailua, sillä kaikista tapahtumista tehdään oman näköisiä. Jos meidän teokset oli sinulle liian yksinkertaisia, olet sinä vain liian monimutkainen ihminen. Nämähän ovat mielipidekysymyksiä, ja pääjuttu oli, että yhdessä oli kivaa tehdä se. “Häviäjät keskittyy voittajiin, mutta voittajat keskittyy voittamiseen.” (tee jotai järkevii viittomia yleisön ja abien välillä)

Kiitospuheet vielä 

• Kiitokset keittiölle (Päivän kohokohta, kun pääsee syömään.)
• Kiitos kouluvalmentaja Elisa (Pidit seuraa ja toit aktiviteettia meidän synkkiin perjantai- ja tiistaipäiviin.)
• Kiitos Seppo “Marty Mack” Kärpänen. Ihan vaan vaibeista (Kiitos siitä yhdestä tunnista viikossa, jonka vietät Jokelassa, harmillisesti tämä tunti on käytetty jo.)
• Kiitos Sanna ja Kati, teidän perässä on saanut juosta vähän koko ajan minäkin vuonna, kun on pitänyt laillistaa päätöksiä.
• Kiitos meijän oikeasti korvaamaton lukio-opekaarti. Jokaisen tunnit ovat olleet viihdettä isolla v:llä, vaikka olemmekin olleet raskauttavaa sakkia. Sori siitä.
• Ja mä haluan kiittää omalta osaltani teitä kanssa-abeja kaikesta. Samalla myös pahoittelen syvästi, jos olen jotenkin aiheuttanut turhautuneisuuden tunnetta yhellekään teistä, sillä päätarkoituksena on ollut yleensä ainakin vain keventää taakkaa.
• Luulitteko, että mä oon täysin unohtanut? Ja erityisesti kiitokset Anu ja Martti, parhaat ryhmänohjaajat, joita ilman ois ollut aika paljon kohmeisempi arki. Anu on aina mukavan pirteä ja vitsikäs, vaikka ois maanantai, ja Martti ❤️ on aina jykevän aito kertomuksiaan kertoessaan ja Martin kanssa puhuminen on kuin puhuisi karhulle. Eli parasta terapiaa.

Viimeisenä toiveena, rakkaat kanssaopiskelijat, koettakaa pärjätä ja muistaa asioita itse, sillä nyt on tullut isille aika lähteä. Kiitos.

30.5.2026 lakitettu Jasper Sarapik

---