Tuusulan lukion blogi
15.25
Sukupolvi, jolta odotetaan kaikkea
Sanat "Muista nauttia elämästä, olet vielä niin nuori" kuulostavat lempeiltä ja kannustavilta. Samat sanat tulevat kuitenkin tuttavani suusta, joka vielä minuutti sitten kyseli minulta, olenko löytänyt jo työpaikan, tulevan aviomieheni ja päättänyt, mikä haluan olla isona. Olen kuullut kyseiset kysymykset villisti veikattuna sata kertaa. Nuorille asetetaan jatkuvasti odotuksia, joiden pohjalta ei ainakaan rakennu nuorelle hyvä identiteetti - lähinnä vain loputtomasti paineita ja ahdistusta. Nuorena tulisi ehtiä elää, oppia, kasvaa hyväksi ihmiseksi, tehdä vanhemmat ylpeiksi ja muistaa hakea niitä töitä. Nuoruuteen asetetut oletukset ja paineet ovat hyvin paljon ristiriidassa sen kanssa, millainen sen oikeasti tulisi olla.
Me nykynuoret, toisin sanoen Z-sukupolvi, olemme kaikkea. Sukupolvemme ei ole syntynyt tyhjiöön, vaan jo valmiiksi rakennettuun maailmaan, jossa kaikki ympärillämme määrittää, mitä olemme. Vähiten me itse. Sosiaalinen media, yhteiskunta, vanhemmat, kaverit ja opettajat tekevät meistä meidät. He valmistavat meille lapsuudessa pohjan, jota nuoruudessa muokkaavat, jotta olemme valmiita aikuisuuteen. Heikki Kyllönen käsittelee blogitekstissään Mitä markkinoijan tulee tietää Z-sukupolvesta? (parcero.fi. 31.5.2021) Z-sukupolvemme arvoja sekä käyttäytymistä yhteiskunnassamme. Kyllösen mukaan sukupolvemme arvostaa enemmän elämyksiä, eikä niinkään materiaa. Ei asia kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Edelleen nuorien keskeinen hierarkia määrittyy sen mukaan, pukeeko päälleen laatua vai alennuksesta poimittuja kuteita. Sosiaalinen media on luonut jatkuvan vertailun kierteen nuorien keskuuteen, mikä jatkuvasti lisää painetta ja tuskaa nuorille. En myöskään muista tehneeni itse päätöstä syntyä ilmastonmuutoksen ja maailmantuskan keskelle, mutta silti usein kuulee kommenttia, kuinka nuoret ovat syy kyseisiin ongelmiin. Kommentit myös tulevat usein juuri niiden suusta, jotka ovat lähempänä syyllisen roolia. Meidän täysin "digitalisoitunut" sukupolvemme on vastuussa siitä, että olemme vain syntyneet tällaiseen yhteiskuntaan. Jatkuvat syytökset, oletukset ja paineiden asettamiset työntävät meidät asemaan, jonka läpi on vain mentävä.
Nuoruudelta odotetaan päätöstä tulevaisuuden suhteen, vastauksia jokaiseen kysymykseen ja viivasuoraa reittiä eteenpäin elämässä. Onko kuitenkaan nuoruutta, jos nuorena jo pitäisi olla kyseinen tulevaisuuden aikuisversio? Nuoruusvuosina on tarkoitus nimenomaan kokeilla, elää, nähdä ja tutustua kaikkeen, josta lopulta voi muovautua jotakin omaa ja ainutlaatuista. Yhteiskunta näkee meidät teknologian pilaamina tuotoksina, joilla tuskin on enää edes medialukutaitoa. Kuitenkin samaan aikaan hallituksemme leikkaa juuri nuorien tuista, estää meitä toteuttamasta itseämme ja olettaa meitä silti ylläpitämään täydellistä hyvinvointivaltiota. Otto Rantanen tuo esiin esseessään Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää (Nuoruus. Nyt. Kirjoituksia nuoruudesta 2021) juuri nuorten identiteetin ja oman persoonan kehittymistä nuoruusvuosien aikaan. Rantanen kuvailee nuoruuden kaunistelematta aika lailla niin, miten se nyky-yhteiskunnassa vain on. Rantanen sanoo: "Vaikka ei toivoisi elävänsä, se on elettävä, tai pikemminkin se eletään." Niinhän se on. Nuoruus on täynnä identiteettikriiseilyä ja muiden turhien mielipiteiden ylianalysointia, kunnes huomaa olevansa aikuinen.
Nuoruus on täynnä jokaisesta ilmansuunnasta kumpuavaa painetta. Tällä hetkellä tehtävien asioiden listallani on muun muassa ilmastonmuutoksen parantaminen, vaikuttaminen, kuuden ällän rivi kirjoituksista ja heti perään jatko-opiskelu. Opiskelun tärkeydestä puhuminen on valehtelematta alkanut jo ala-asteesta. Muistan stressaantuneeni tulevaisuuden ammatista jo ennen kuin pääsin yläasteelle, mikä on minusta vähän hullua. Olen aina ollut hyvä koulussa, mutta useimmiten se johtui aivan täysin jostain muusta kuin itsestäni. Vanhempani olivat kannustavia, mutta pitivät riman korkealla, sillä kuulin hyvän suorituksen jälkeen yleensä sanat "Ei edes yllätä, oot ihan luonnonlahjakkuus". En ole. Olen luonnonlahjakkuus vain pakottaessani itseni suoriutumaan hyvin ja sen saavuttamiseksi olen paiskonut töitä sieltä ala-asteelta lähtien. Jos oikeasti opiskelisin ilman pelkoa pettymisestä, voisinkin kutsua itseäni "luonnonlahjakkuudeksi". Olen perheemme nuorin ja jostain syystä olin koulussa aina vähän parempi kuin isosiskoni. Luulen sen johtuvan täysin siitä, että tiesin menettäväni luonnonlahjakkuus-tittelin, jos yritän vähän elää ja nauttia. Lapsuudessa muistan odottaneeni todella paljon teinivuosiani, sillä sosiaalisessa mediassa näin paljon ihanteellista materiaalia nuoruudesta. Nyt elän kyseistä nuoruutta ja näen todellisuuden siitä, mitä kaikkea muutakin kuin vain bileitä, kännäämistä ja nautintoa nuoruus on. Luultavasti lapsuudessani näkemissäni sosiaalisen median postauksissa piileksi todellisuus paineista ja oikeasta nuoruudesta. Nuoruutta ei tosiaan voi vain ylittää, alittaa eikä edes kiertää.
"Muista nauttia elämästä, olet vielä niin nuori", onkin ihan lempeästi sanottu, riippuen kuka sen sanoo. Jos sanat tulevat henkilön suusta, joka jatkuvasti myös sanoillaan aiheuttaa minulle vain lisää paineita, tuntuvat ne lähes mitättömiltä. Jos kuitenkin sanon sanat itse itselleni, minä voin kannustaa itseäni ja hetkeksi muistaa, ketä varten täällä elän. Paineita on nyt ja aina yhteiskunnassamme, mutta voimme itse vaikuttaa, mistä perspektiivistä niitä tarkastelemme. Rantasen mukaan nuoruus on lopulta vain hetkellinen ja suhteessa lyhyt vaihe elämässämme, vaikkakin vaikea. Siitä tulee pyrkiä ottamaan kaikki irti. Kaikkea nuoruudessa ei tule myöskään kuvata epäonnistumisena, sillä nuorena ei edes voi epäonnistua, enemmänkin kasvaa ja oppia. Nuoruus on täynnä stressaamista, paineilua ja epävarmuutta, mutta se on rohkeaa. On rohkeaa olla keskeneräinen, vaikka ympäriltä tulisikin jatkuvaa arvostelua.
Kirjoituksen on tehnyt lukion toisen vuoden opiskelija
