Tuusulan lukion blogi

5. maaliskuuta 2024 9.10 | Minna Pessa-Makkonen

Kuraattorilta: Kohtaaminen – meidän kaikkien yhteinen asia

Ensimmäinen vuosi Moniossa on muutamaa viikkoa ja yhtä kokonaista jaksoa vaille valmis ja lukiolaisten alkukevään juhlaviikot penkkareineen ja vanhojen tansseineen on paketoitu muistojen laariin. Juhlahetket ovat täynnä kohtaamisia ja suuria tunteita. On yhteisöllisyyttä parhaimmillaan, kun jaetaan ainutkertaisia tapahtumia yhdessä opiskelukavereiden ja muiden läheisten kanssa.

Työni kuraattorina on ennen kaikkea kohtaamista. Sitä että opiskelija kokee tapaamisella tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Joku on sanonut kohtaamisen olevan merkittävin mielenterveysteko. On helppo olla samaa mieltä.Kohtaaminen on sitä, mitä me kaikki voimme arjessa toteuttaa ja sillä on ihan valtava merkitys koko yhteisön hyvinvoinnille. Arkipäivän kohtaamiset ovat pieniä tervehdyksiä ja kuulumisten kyselyä, toisen ihmisen näkyväksi tekemistä.  

Media huutaa otsikoita viikosta toiseen nuorten pahoinvoinnista. Olisi helppo syyttää somen käyttöä ja sieltä nousevia ulkonäkö- tai muita ” täydellisen some-elämän” tuomia paineita, mutta onko sittenkin kyse kohtaamisvajeesta? Monet asiat hoituvat diginä ja chatilla eikä luonnollisia arkipäivän kohtaamisia enää synny samoin kuin aiemmin.

Minulle on kerrottu, miten ihanaa on, kun kaupassa käynnin voi hoitaa itsepalveluna eikä tarvitse puhua kenellekään. Nuoret kertovat jutelleensa kavereiden kanssa, mutta yhä useammin se tarkoittaa snäppäämistä omasta huoneesta yksin kavereille. Tutkimusten mukaan somekohtaamiset eivät ole livekohtaamisten veroisia, jos vertaillaan niiden vaikutusta yksilön hyvinvointiin.

Olen työssäni nähnyt, miten valtava vaikutus/yhteys yhteisöön kuulumisella tai toisaalta ulkopuolisuuden tunteella on nuorten hyvinvointiin. Olen todistanut lähes ihmeparantumisia, kun on löytynyt porukka, johon on päässyt mukaan ja toisaalta taas voinnin romahtamisia kaverisuhteiden mennessä umpisolmuun.

Jokaiseen yhteisöön kuuluvat myös ikävät ilmiöt. Tärkeintä on tahtotila olla rakentamassa vahvaa yhteisöä, jossa on tilaa myös mokailulle, haavoittuvuudelle ja uusille mahdollisuuksille. Hyvässä yhteisössä epäkohdat uskalletaan nostaa esille ja niihin puuttua.

Meillä on Hyrylässä yksi Suomen kauneimmista koulurakennuksista. Toivoisin Monion olevan kaunis myös sydämeltään. Yhteisö, jossa kohtaamiset kuuluvat arkipäivään eikä ketään suljeta ulkopuolelle. Koulu, jossa jokainen voisi opiskella ja työskennellä rauhassa omana itsenään. Se on meidän kaikkien yhteinen asia.

Kuraattori Katri Tiainen Hyrylän toimipisteestä

Näytä kuva