Tuusulan kunta purkaa koronaviruksen rajoitustoimia hallituksen linjausten mukaisesti

05.05.2020

Suomen hallitus linjasi 29.4.2020 varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteiden purkamisesta ja 4.5.2020 useiden muiden rajoitustoimien purkamisesta. Tuusulan kunta noudattaa rajoituksissa ja niiden purkamisessa maan hallituksen linjauksia:

Varhaiskasvatus ja opetus

  • Perusopetus ja varhaiskasvatus käynnistyvät 14.5.2020.
  • Perusopetuksessa opetus tapahtuu omassa ryhmässä luokanvalvojan tai luokanopettajan ohjauksessa siinä määrin kuin se on mahdollista. Oppilaiden kouluruokailu hoidetaan eväspaketein, mikä mahdollistaa myös retkien tekemisen esimerkiksi lähiluontoon.
  • Päiväkodit ja koulut lähettävät tarkempaa ohjeistusta koteihin Daisyn/Wilman välityksellä. Riskiryhmiin kuuluva varhaiskasvatuksen ja opetuksen henkilöstö saa oman ohjeistuksensa.
  • Tuusulan opisto ja kuvataideopisto avautuvat 14.5.2020. Oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä.
  • Lukiokoulutus jatkaa etäopetuksessa kevätlukukauden 2020 loppuun saakka.

Kirjastot, museot, liikunta- ja harrastustilat, yhteisötilat

  • Kirjojen ja muiden aineistojen uloslainaaminen kirjastoista alkaa lähipäivinä. Aineisto varataan etukäteen verkossa ja noudetaan/palautetaan lainausautomaatilla. Kirjaston tiloissa voi oleskella vasta 1.6.2020 alkaen. Asiasta tiedotetaan lisää 6.5.2020.
  • Museot, uimahalli, harrastustilat ja nuorisotilat avautuvat 1.6.2020. Kesäkuun alusta alkaen voimassa on kokoontumisrajoitus, jonka perusteella yli 50 hengen kokoontuminen on kielletty. Henkilömäärä voidaan kunnan tiloissa asettaa pienemmäksikin, jotta riittävät turvavälit kanssaihmisiin voidaan turvata.
  • Yhteisötilojen avaamista valmistellaan myös siten, että tilat avataan 1.6.2020 alkaen.
  • Ulkoharrastuspaikat avataan hallituksen linjauksen mukaisesti 14.5.2020 alkaen. Kunta muistuttaa, että kokoontumisrajoituksia on noudatettava edelleen: toukokuun loppuun asti on edelleen voimassa kielto yli 10 hengen kokoontumisista.

Kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset

  • Hallituksen linjauksen mukaisesti kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset avataan 1.6.2020 alkaen.

Yleisötilaisuudet

  • Tällä hetkellä on maan hallituksen linjauksen mukaisesti edelleen kielletty yli 10 hengen kokoontumisten järjestäminen. 1.6.2020 alkaen rajoitusta lievennetään siten, että enintään 50 henkilön kokoontumiset ja tilaisuudet ovat mahdollisia. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.
  • Yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen kielletään hallituksen linjauksen mukaisesti 31.7.2020 asti.
  • 50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi (suositukseen perustuvana toimintaohjeena) myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa. Sisätilojen ja alueellisesti rajattujen ulkotilojen osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta.

70 vuotta täyttäneet, vierailut sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä

  • Hallituksen linjauksia noudattaen Tuusulan kunta suosittelee, että yli 70-vuotiaat välttävät edelleen fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan.
  • Rajoitukset vierailuista sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä ovat voimassa toistaiseksi ja hallitus tarkastelee asiaa seuraavan kerran kesäkuun loppuun mennessä.

Etätyöskentely, toimielinten kokoukset

  • Tuusulan kunta suosittelee hallituksen linjauksen mukaisesti edelleen etätöiden tekemistä tilanteissa, joissa se on mahdollista työn järjestämisen kannalta.
  • Toimielinten kokoukset pidetään digitaalisia työvälineitä hyödyntäen ainakin heinäkuun 2020 loppuun asti.

Estämme koronaviruksen leviämistä riittävän fyysisen etäisyyden avulla. Pidetään silti toistamme huolta - soitetaan äidille ja mummille äitienpäivänä, kokeillaan muistaa muutoin kuin tapaamalla.

Lisätiedot:

Arto Lindberg, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101

Takaisin


Netland-tuotantoa